Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seksuaaliseen haluttomuuteen on paljon syitä, mutta tarvitseeko edes haluta?

Joskus parisuhteessakin olevalla on halua mutta ei omaa kumppania kohtaan.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Jonna Räisäsen vastaanotolle tulevista asiakkaista moni kokee ongelmakseen seksuaalisen haluttomuuden. Taustalla saattaa olla tekijöitä, jotka voivat liittyä esimerkiksi henkilön historiaan, kehoon tai hormoneihin.

– Parisuhteessa haluttomampi osapuoli voi kokea syyllisyyttä. Hän alkaa pelätä tilanteita, joissa toinen tekee aloitteita. Hän ei halua seksiä mutta ei halua loukata tai tuottaa pettymystä. Tämä voi synnyttää paineita, Räisänen sanoo.

Toisaalta suorituspaineet seksin onnistumisesta voivat synnyttää haluttomuutta.

– Mies voi esimerkiksi hävetä sitä, että erektio ei pysy, ja alkaa pelätä epäonnistumista. Seksi herättää negatiivisia tunnekokemuksia, eikä niitä kohti halua mennä.

Räisänen kertoo, että miehillä on paljon paineita myös siitä, että pitäisi haluta, olla innostunut ja jopa kiimainen.

– Kumppani voi alkaa ihmetellä, miksi mies ei haluakaan häntä. Miesasiakkaiden kanssa on puhuttu paljon siitä, että oma keho ei aina toimi spontaanisti vaan tarvitsee läheisyyttä ja kosketusta kiihottuakseen.

Naisten haluttomuutta on tutkittu enemmän kuin miesten. Åbo Akademin psykologian dosentti, auktorisoitu seksuaalineuvoja Annika Gunst oli pari vuotta sitten mukana väestöpohjaisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin suomalaisten haluttomuutta. Viidennes naisista kertoi, että heillä oli yhden kuukauden aikana vähän tai ei lainkaan halua.

– Mutta jos otetaan huomioon, oliko tilanne jatkunut pidempään tai kokiko henkilö tilanteesta stressiä, luku laski noin kymmenesosaan.

Miehillä luvut ovat hieman pienemmät. Tutkimustulokset eivät välttämättä kerro koko totuutta, sillä miehet kokevat edelleen sosiaalista painetta olla halukkaita.

– Miesten haluttomuus on edelleen aika stigmatisoitu asia, mutta nyt siitä on alettu puhua enemmän.

Seksuaalinen halu voi laskea hieman iän myötä esimerkiksi hormonaalisista syistä, mutta seksuaalinen tyytyväisyys välttämättä ei.

– Tässä on paljon vaihtelua yksilöiden välillä, Annika Gunst sanoo.

Toisaalta nuorten seksuaalinen kanssakäyminen on vähentynyt.

– Moni voi tuntea stressiä tai olla liian vaativa itseään kohtaan. Se näkyy sekä itsetyydytyksessä että partneriseksissä, Jonna Räisänen sanoo.

Joku on voinut tottua miellyttämään aina kumppaniaan eikä tiedä, mitä oma kiihottuminen tai halu on.

Jonna Räisänen

Joskus henkilöllä on seksuaalista halua mutta ei omaan kumppaniin.

– Pitkissä suhteissa tämä on hyvin tavallista, Gunst toteaa.

Räisänen sanoo, että terapiavastaanotolla näkyy paljon urautumista totuttuun seksiin. Toiveita ja tarpeita ei uskalleta kertoa ääneen, tai toinen ei pysty vastaanottamaan niitä. Kumppaneiden väliin voi syntyä muuri, joka herättää yksinäisyyden tunteita.

– Sitten kun vastaan tuleekin ihminen, joka vastaa niihin tarpeisiin, halu lähtee heräämään tätä toista kohtaan. Jos omassa suhteessa on vaille jäämisen kokemusta, tunneyhteys voi syntyä toisen ihmisen kanssa.

Voi myös olla, että ihmisellä on omia mieltymyksiä tai fetissejä, joita hän ei ole pystynyt toteuttamaan omassa suhteessaan ja toteuttaa niitä sitten suhteen ulkopuolella.

Haluttomuus ei ole ongelma, jos henkilö on sinut asian kanssa.

– Seksuaalisen halun taso ja tärkeys elämässä vaihtelevat suuresti ihmisten välillä, Gunst sanoo.

Mikäli parisuhteessa halut eivät kohtaa, ongelmia voi tulla. Tilanteen ratkaisu edellyttää hyvää vuorovaikutusta.

– Erään tutkimuksen mukaan parit, jotka keksivät muuta tekemistä kuin penetratiivista seksiä, olivat tyytyväisempiä kuin vaikkapa parit, jotka eivät tehneet mitään.

Jonna Räisänen sanoo, että haluttomuus voi olla useammin ongelma parisuhteessa kuin yksineläjälle.

– Tosin yksineläjäkin voi kärsiä siitä, että oma libidodraivi on lähtenyt laskemaan, eikä esimerkiksi itsetyydytys tuo iloa. Seksuaalinen nautinto ja halu voivat tuoda mielihyvää ja energiaa elämään.

Suljetussa parisuhteessa eläville haluttomuus voi olla Räisäsen mukaan kova paikka.

– Kokemus ei ole helppo, koska toinenkin joutuu tukahduttamaan tarpeitaan. Se, että ei halua seksiä, voi luoda muitakin kriisejä ihmissuhteeseen.

Jos haluttomuus on ongelma, Annika Gunst neuvoo miehiä tarkistuttamaan ensiksi testosteronitasot. Jos jompikumpi tuntee seksin aikana kipua, on hyvä käydä lääkärissä, jotta voidaan sulkea pois esimerkiksi hiivatulehdus tai lihasjännitys.

Jos ei esimerkiksi tiedä, mistä pitää tai miten oma keho reagoi, on hyvä tutkia omaa kehoa ja fantasioita.

Annika Gunst

Tilannetta voi yrittää selvittää itse tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla.

– Jos ei esimerkiksi tiedä, mistä pitää tai miten oma keho reagoi, on hyvä tutkia omaa kehoa ja fantasioita.

Kumppanin kanssa voi keskustella toiveista ja harjoitella toisen kuuntelua. Tähän sisältyvät mindfulness-harjoitukset.

– Niissä keskitytään kehon reaktioihin. Etenkin henkilöt, joilla on vaikeuksia päästä kosketuksiin kehonsa kanssa, voisivat hyötyä näistä.

Jonna Räisänen tarkentaa yleensä Lempi Terapian vastaanotollaan, onko kyse haluttomuudesta vai jostakin muusta.

– Voi olla halun tai toiveiden eriparisuutta. Tai voi olla, että kumppani on halukas mutta haluaa toteuttaa seksiä vain itsetyydytyksellä.

Seksuaaliseen haluun on voinut tulla selviä muutoksia, tai jompikumpi suhteessa ei ole tyytyväinen seksiin. Tällöin Räisänen kysyy, kuinka kauan tilanne on jatkunut ja milloin se alkoi vaivata.

– Onko jokin kohta, jolloin haluttomuutta on alkanut tulla enemmän? Jos ei halua, mitä ei halua? Jos taustalla on tunnekylmyyttä tai yhteyden puutetta, tutkitaan parisuhteen dynamiikkaa ja tarpeita. On tärkeää ymmärtää, että jos arjessa on haasteita, miten ihmeessä seksi voisikaan toimia.

Räisänen keskustelee asiakkaan kanssa myös tämän seksuaalisesta historiasta. Onko haluttomuus ollut tyypillistä aiemmissa suhteissa? Onko traumataustaa?

– Joku on voinut tottua miellyttämään aina kumppaniaan eikä tiedä, mitä oma kiihottuminen tai halu on.

Räisänen neuvoo harjoittamaan seksiä rauhassa. Moni ei anna tarpeeksi aikaa kiihottumiselle. Kumppanit voivat olla erilaisia. Toinen on spontaanimpi ja nopeampi kiihottumaan, toinen tarvitsee enemmän yhteyttä, läheisyyttä ja kosketusta.

Haluttomuushoidossa voidaan mennä pitkälle yksilön historiaan ja kokemuksiin. Tutkitaan esimerkiksi, millaisia uskomuksia yksilö liittää seksiin, millainen seksuaalinen kasvatus hänellä on ollut ja millaisia kokemuksia.