Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käärijä takoo nyt keikkaa koko loppuvuoden! Luvassa jäähallishow, 40 festivaalikeikkaa ja kiertue syksyllä

Cha cha cha teki Jere Pöyhösestä Suomen suosituimman artistin. Keikkamyyjä Mikko Korpi kertoo, että suunnitelmia tehdään jo pidemmänkin ajan taakse.

Käärijän euroviisumenestys näkyy myös miehen keikkamyynnissä. Artistin keikkoja myyvä Warner Music Liven Mikko Korpi kertoo, että puhelin on soinut euroviisuhuuman aikana kiitettävällä tahdilla.

– Keikoilla on kysyntää, mikä on energiselle liveartistille hieno juttu. Tulevana lauantaina (20.5.) on Helsingin jäähallin Black Boxissa uran tähän asti isoin oma keikka, ja siitä seuraa noin 40 keikan iso festivaalikesä, Korpi kertoo.

Käärijän jäähallikeikka nähdään Yle TV2:lta lauantaina kello 20 alkaen. Keikka kestää hieman yli tunnin.

Rauta ei kylmene syksylläkään. Sinne on luvassa pitkä kiertue.

– Kyllä tässä täytyy toki myös eiootakin myydä ainakin kesän osalta ihan jaksamisenkin takia, mutta syksyn kiertue on myös mittava. Tähtäin on pitkällä ja tulevia aikoja suunnitellaan jo, Korpi kertoo.

Korvella on edustuksessa liuta suomalaisia ykkösketjun artisteja. Töitä on valmiiksikin runsaasti, ja Käärijä tuo nyt euroviisumenestyksellään niitä vielä lisääkin.

Hulina ei haittaa, sillä myyntimiehellä on käsissään jo valmiiksi erittäin energinen live-artisti.

– Olen erittäin iloinen hänen puolestaan: kaikki näkevät nyt artistin väkevän livekunnon, Korpi sanoo.