Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on huolissaan suomalaislasten turvallisuudesta. Asia tulee ilmi valtuutetun vuosikertomuksesta, joka julkaistaan tiistaina. Myös vuosikertomuksen teemana on lasten ja nuorten turvallisuus.
– Huoli lasten ja nuorten turvallisuudesta on perusteltu. Muutos huonompaan on tapahtunut lyhyessä ajassa. Suunta on yhä mahdollista korjata, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa asiaan tartumme, sitä helpommin se onnistuu. Siksi olen peräänkuuluttanut toimenpiteitä lasten ja nuorten turvallisuuden lisäämiseksi, Pekkarinen sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa varsinkin lasten mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet viimeisten vuosien aikana. Ne kuormittavat nyt etenkin psykiatrista sairaanhoitoa ja lastensuojelua.
– On selvää, ettei lasten mielenterveyden ongelmaa ratkaista vain viimesijaisiin palveluihin panostamalla. Perusta lasten hyvinvoinnille alkaa arjesta, Pekkarinen sanoo.
Arki tarkoittaa hänen mukaansa käytännössä riittävää lepoa, kaverisuhteita ja mielekästä vapaa-aikaa. Lapsen arjen ei tulisi olla liian tavoitteellista.
– Lisätukea on tarvittaessa löydyttävä perustason palveluista, kuten koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Kun tilanne sitä vaatii, erikoissairaanhoitoon, lastensuojeluun ja päihdehoitoon tulee päästä viipymättä, sanoo ylitarkastaja Katja Mettinen lapsiasiavaltuutetun toimistosta.