Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskuntavaalit | ”Tulevaisuus on toivoa täynnä”

Aleksi Kurki on pitkäjänteiseen yhteistyöhön luottava nuori ehdokas.

Kansanedustajaehdokas Aleksi Kurki, kuka olet?

– Opiskelija Aleksi Kurki kokoomuksen ehdokas.

Miksi pyrit eduskuntaan?

– Pohjimmiltani olen lähtenyt ehdolle sen takia, että nyt tarvii tehdä iso suunnanmuutos. Olen nuorena huolestunut muun muassa velkaantumisesta, koska se osuu nimenomaan tuleville sukupolville korkoineen päivineen. Tulevaisuus näkökulmassa pääsloganini on ”tulevaisuus toivoa täynnä”. Nyt kokee jopa velvollisuudeksi lähteä omalla visiolla sitä tekemään, koska koen että nyt tulevaisuus on vähän harmaampi, jos tällä tiellä jatketaan.

Voiko yksittäinen kansanedustaja vaikuttaa?

– Voi vaikuttaa, mutta onhan se pitkäjänteistä yhteistyötä muiden kanssa. Mitään pikavoittoja ei ole. Vaatii pitkää yhteistyötä ja kompromissejakin varmasti. Kyllä yksittäinen kansanedustaja voi vaikuttaa, jos osaa oikealla tavalla viedä viestejä. Nimenomaan ei yksin lähde taistelemaan, vaan kerää oman joukkueen ja sitä kautta isommilla harteilla.

Puoluekuri kyllä vai ei?

Työnverotuksesta haittojen verotukseen eli siirretään verotuksen painopistettä.

– Kyllä näen että ryhmäkuri tietyissä tilanteissa on tarpeellista. Jos on omantunnon kysymyksiä, on kokoomuskin antanut vapaat kädet.

Mikä on turhin laki?

– En mitään yksittäistä lakia osaa nimetä. Ehkä vähän sinne päin nuuskan laillistaminen on yksi. Sitä pitäisi vähän muokata.

Mikä laki pitäisi säätää?

– Paikalliseen sopimiseen liittyen, että sinne päin pitäisi lähteä. Terapiatakuu on toinen, joka on isompi kokonaisuus.

Veroja lisää vai vähemmän?

– Työnverotuksesta haittojen verotukseen eli siirretään verotuksen painopistettä. Ihmiselle pitää jäädä enemmän palkasta käteen. Olen valmis korottamaan tupakka- ja alkoholiveroja, luodaan uusi terveysperusteinen vero. Joka vuosi aloitetaan 10 miljardia alijäämäisellä budjetilla tällä hetkellä. Se on kestämätön tilanne. Se vaatii lisää tuloja, kasvua ja työllisyyttä.

Mistä palveluista voi leikata?

– Lähtisin tehostamisnäkökulmasta liikkeelle. Etsitään markkinoiden parhaat ja kustannustehokkaammat ratkaisut. Yksi konkreettinen on ansiosidonnaisen lyhentäminen ja porrastaminen. Se olisi toisaalta työllisyyttä lisäävä, että kannustinloukkuja puretaan. Myös julkiselta sektorilta hallinnosta ja muusta pystyy tehostamaan.

Miten voit edistää pyhtääläistä yrittäjyyttä kansanedustajana?

– Yrittäjyys laajemminkin on tosi tärkeä. Nimenomaan elinvoima ja erityisesti Kaakkois-Suomen elinvoima. Yrittäjyys luodaan mahdollisimman matalalle kynnykselle, kevennetään byrokratiaa niin paljon kuin mahdollista. Olen kuullut, että yrittäjillä on vaikeata palkata henkilökuntaa lisää. Suomessa on aika raskas lainsäädäntö siihen. Yrittämisen ja työn verotuksen alentaminen on yksi. Laajemmin, että logistiikkaa ja infrastruktuuri on kunnossa, siihen pystyy tuolta Arkadianmäeltä vaikuttamaan. Varmaan, että tekee yrittäjyyden mahdollisimman helpoksi ja purkaa kasvun esteitä.

Kuinka monta luottamustoimea kansanedustajalla voi olla samaan aikaan?

– En ota yleisesti kantaa, se on jokaisen itse päätettävä. Omalla kohdallani näen, että se on kaksi.

Mitä muuta haluat sanoa?

– Näkisin olevani hyvä kansanedustaja alueelle. Minulla on kokemusta, vaikka olen nuori, mutta kokenut. Minulla on määrätietoinen näkemys, haluan luoda mahdollisuuksia, toivoa ja vakautta. Tulevaisuus toivoa täynnä. Olen valmis tekemään vahvaa edunvalvontaa ja toteuttamaan tätä visiota.