Lapsilisiä maksettiin viime vuonna edellisvuotta enemmän. Viime vuonna lapsilisiä maksettiin yhteensä 1,46 miljardia euroa. Määrä nousi edellisvuoteen verrattuna (1,36 mrd.) vajaalla sadalla miljoonalla eurolla. Syynä on joulukuussa 2022 maksettu ylimääräisen lapsilisä.
Muilta osin suuria muutoksia ei maksettujen lapsilisien määrässä ole viime vuosina tapahtunut. Asiasta kertoo Kansaneläkelaitos tiedotteessaan.
– Lapsilisien määrässä ei näy toistaiseksi Suomen laskenut syntyvyys, vaan yhteenlaskettu euromäärä on pysynyt varsin tasaisena viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Pidemmällä aikajänteellä syntyvyyden lasku varmasti alkaa näkyä myös maksetun lapsilisän määrässä, kertoo erikoistutkija Anneli Miettinen tiedotteessa.
Lapsilisää maksetaan kaikista alle 17-vuotiaista lapsista, ja sen määrä kasvaa lapsiluvun myötä. Yhdestä lapsesta maksettava lapsilisä on noin 95 euroa, toisesta reilun satasen ja määrä kasvaa aina viidenteen lapseen saakka; viidennestä tai sitä useammasta lapsesta lapsilisä on runsaat 180 euroa kustakin.
Yksinhuoltajalle maksetaan lisäksi yksinhuoltajakorotus, joka on noin 63 euroa lapsesta. Vuoden 2023 ajaksi yksinhuoltajakorotuksen määrää korotettiin väliaikaisesti 68 euroon. Lapsilisä on verotonta tuloa, eivätkä siihen vaikuta tulot tai muu omaisuus.
– Lapsilisän määrässä esiintyvät alue-erot heijastavat eroja syntyvyydessä ja monilapsisten perheiden määrissä. Korkeamman syntyvyyden seudut, kuten Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa, näkyvät näin alueina, joille maksetaan runsaasti lapsilisää asukasta kohden. Keski-Uudellamaalla lapsiperheiden määrää selittää ehkä muuttoliike. Alueen kuntiin on muuttanut lapsiperheitä pääkaupunkiseutuun verrattuna matalampien asumiskustannusten perässä, Anneli Miettinen arvioi tiedotteessa.