Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaikki on rakkaudella tehtyä – Kyläkahvila Onni vietti 4-vuotissyntymäpäivää asiakkaiden kanssa

Yksi monista syntymäpäivistä, kommentoi yrittäjä Tuija Mäkinen kyläkahvila Onnin lauantain tapahtumaa. Alun kahvilatoiminnan rinnalle on pitopalvelu noussut merkittäväksi liiketoiminnaksi.

– Silloin, kun aloitettiin, piti katsoa mikä puoli kannattaa. Nyt ollaan keskitytty pitopalveluun ja cateringiin.

Korona-aika on vaikuttanut kahvilan toimintaan. Puolet ajasta pandemia on pitänyt ovet suljettuna kirkonkylän kahvilassa.

Alun myönteinen vastaanotto palkittiinkin vuonna 2018 vuoden positiivisin pyhtääläinen -tittelillä.

Kyläkahvila Onni sai merkittävästi lisää asiakkaita, kun toiminta laajeni Pyhtään kulttuuritalolle. Se on vaikuttanut myös pitopalvelun kasvuun. Isojakin toimituksia on laajemmalle alueelle Kotkaa ja Haminaa myöten.

– Nyt on hyvä, kun tehdään puolet viikosta tiiviisti töitä. Pääsee pitämään osan viikon vapaana. Ei tarvitse ihan joka aamu herätä leipomaan ja laittamaan.

Tammi-helmikuu on jo perinteisesti ollut hiljaista, että yrittäjäpariskunta pääsee pitämään lomaa. Joitain pienten tapahtumien tilauksia toimitellaan.

– Keväämmällä sitten katsotaan, mitä tehdään.

Onnin kahvilassa olisi mahdollisuus innokkaalle yrittäjälle.

– Jos joku haluaisi, niin ilman muuta saisi pitää kahvilaa. Me keskitytään kuitenkin tälle puolelle, Mäkinen kannusti.

Kahvilassa on ihan oma asiakaskunta, jos siihen vain keskittyisi, se toimii loistavasti. Siihen ei kuitenkaan kannata ketään palkata, mutta varmasti tulisi toimeen.

Kahvilamyynnin lisäksi sieltä voi toimittaa tilauksia, kakkuja, piirakoita ja voileipäkakkuja.

Syntymäpäivät osuivat viikonloppuun, missä ei ollut tilauksia. Oli aika juhlia. Päivä alkoi kahvitarjoilulla ja lounaaksi oli lohikeittoa.

Kahvin kanssa tarjoiltiin suussa sulavia munkkeja. Mikä ihme on niiden salaisuus?

– Ne on rakkaudella tehty. Ei aina niin ammattitaitoa, mutta aina rakkaudella, naurahti Mäkinen kuvaten kaikkea Onnin toimintaa.

Myöhemmin paikalle saapui perhetuttu, legendaarinen juontaja Jorma Pulkkinen.