Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Runoilta toi kiinnostavia keskusteluja Stockforsiin

Lauantaina Stockforsin vanha puuhiomo toimi kulttuurisalonkina järjestyksessään kolmannelle Rautaparran runoillalle. Se on osa Kulttuurifoorumia itäisellä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Nelisenkymmentä kuulijaa keränneen tapahtuman ohjelma oli sekoitus taidetta ja keskustelua. Kahden paneelikeskustelun lisäksi kirjailija Leena Krohn luki julkaisemattoman novellinsa Yli yhden sieveritin ja runoilija-suomentaja Kai Nieminen esitti kääntämiään japanilaisen zen-munkki Ryōkanin runoja sekä omaa tuotantoaan.

Illan päätti muusikko Kim Blomberg.

Tapahtuman juontajana toimi kotkalainen tietokirjailija Petri Pietiläinen.

Illan keskeisintä antia olivat paneelikeskustelut, joista ensimmäinen keskittyi ihmisen elinympäristöön ja luontosuhteeseen. Keskustelijoina paneelissa olivat taidekriitikko Dana Benlakhdar, dokumentaristi-kirjailija Riikka Kaihovaara, kirjailija Jouko Sirola ja kaupunkitutkija Jani Vuolteenaho.

Keskustelussa pohdittiin paljon ihmisen suhdetta luontoon ja elinympäristöönsä, luonnonsuojelua ja sitä onko villiä luontoa enää oikeastaan missään. Paneelissa nousi esiin erityisesti luonnon ja ympäristön havainnointi ja se miten kokemus muuttuu riippuen siitä, miten havainnointi tapahtuu ja onko vaikkapa sen sanallistamisesta jotain hyötyä.

Keskustelussa analysoitiin myös laajemmin kirjallisuudessa, mediassa ja yleisesti yhteiskunnallisessa keskustelussa luonnosta ja ympäristöstä käytettyä semantiikkaa.

Mielenkiintoista oli esimerkiksi pohdinta siitä, onko suhteemme luontoon ja sen suojeluun todella kansallista vai ennemmin nationalistista.

Illan toisessa paneelissa kirjailija ja kriitikko Marissa Mehr sekä Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohn keskustelivat kulttuurijournalismin ja erityisesti kritiikin merkityksestä.

Lehtijournalismin muutoksen ja esimerkiksi alueellisten lehtien omistuksen keskittymisen myötä kritiikkien määrä on laskenut.

Toisaalta nousussa on ollut henkilökeskeisempi uutisointi osana kulttuurijournalismia ja perinteisten lehtikritiikkien rinnalle on tullut esimerkiksi kritiikkiin keskittyviä blogeja, joiden laatu tosin voi olla hyvin vaihtelevaa.

Keskustelu ehti sivuta myös muutoksia lukutaidossa ja kulttuurijournalismin merkityksestä osana vastarintaa esimerkiksi jo mainittua median keskittymistä kohtaan.

Molemmissa paneeleissa haastattelijana toimi Särön päätoimittaja Mark Mallon.

Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa Stockforsissa. Illan järjestäjänä toimi Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry yhdessä Kasvajat ry:n kanssa.

Tapahtuma on osa Uudenmaan kulttuurirahaston tukemaa Uuden Itämaan kulttuurifoorumi -tapahtumasarjaa. Kulttuurifoorumin tarkoituksena on järjestää taidetta, kulttuuria ja yhteiskunnallista keskustelua yhdistäviä tapahtumia.