Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ida Elina juhlakiertueella Pyhtäällä – konsertti kirkossa 17. elokuuta

Popkanteletar Ida Elina konsertoi ja aloittaa 10-vuotisjuhlakiertueensa elokuussa Pyhtäällä.

Ida Elina on tehnyt kanteletta tunnetuksi sekä Suomessa, että maailmalla jo 10 vuoden ajan. Sen kunniaksi laulaja-lauluntekijä julkaisee syksyllä 2022 uuden albumin sekä lähtee 10-vuotisjuhlakiertueelle.

– Ihanaa päästä jälleen pitkän tauon jälkeen kiertämään Suomea! Odotan erityisesti kohtaamisia ihmisten kanssa ja yhteisiä kokemuksia, toteaa Ida Elina.

Kanteletaiteilija on saanut työstään useita tunnustuksia, kuten Vuoden Kantele -tunnustuksen ja radioiden Vuoden Joululevy -palkinnon. Lisäksi hän on voittanut 1. kansainvälisten kantelekilpailujen ammattilaissarjan.

Tämän vuoden keväällä Ida Elina julkaisi kirjan, joka kertoo kanteleen uudesta noususta 2000-luvulla.

Popkanteletar on esiintynyt mm. presidenteille ja tehnyt useita ulkomaankiertueita. Suomalaiselle yleisölle hän tuli tunnetuksi muun muassa Linnan juhlista ja Linnan jatkoilta.

Ida Elinan konsertti Pyhtään kirkossa ke 17.8. klo 19.