Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kunta osti maata mantereelta ja saaresta – Kaunissaaresta lunastettiin virkistysalue

Kunnanhallitus vahvisti ennakkoon neuvotellun kaupan Tornator Oyj:n kanssa. Pyhtää osti Itäkirkonkylän kylässä sijaitsevasta n. 132,4 ha:n suuruisesta määräalasta kiinteistöistä Stockfors ja Erikas (vesialue).

Määräala on osoitettu Kirkonkylän osayleiskaavassa ilmailutoiminnan alueeksi, asemakaavalla toteutettaviksi työpaikka- ja palvelualueiksi, maa- ja metsätalousvaltaisiksi alueiksi, asuntoalueeksi, maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja ja vesialueeksi.

Alueen myyntihinta on 1 250 000 euroa, jolloin kaupan neliöhinnaksi tulee n. 0,944 euroa.

Vuoden 2022 talousarviossa on varattu 1 350 000 euroa maaomaisuuden hankintaan.

Kunnalle tulee kaupassa pitkä Kymijoen rantakaistale Strukasta. Onko sillä käyttöä?

– Se on osayleiskaavassa maa- ja metsätalousaluetta, lähinnä varmaan virkistyskäyttöön jää, totesi elinvoimapäällikkö Laura Lahti.

Tuleeko myös Strukantie kunnan ylläpidettäväksi samalla?

– Se ei kuulu siihen alueeseen, vaan tontit rajautuvat tiehen.

Kaunissaaressa kyläalueen asemakaava vahvisti lähivirkistysalueeksi sataman suulla olevan Verkkoniemen.

Virkistysalue on ollut yksityisten maanomistajien omistuksessa.

Kunta on velvollinen lunastamaan tai korvaamaan asema- tai yleiskaavassa muuhun kuin yksityiseen rakennustoimintaan varatun alueen, jos maanomistaja ei voi kaavamääräysten takia käyttää aluetta kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla.

Lunastettava alue Kaunissaaressa on yhteensä noin 5 230 m2.

Lunastusta haetaan maanmittauslaitokselta. Lunastusalueesta maksettava korvaus määrätään lunastustoimituksessa.

Onko Verkkoniemen rantaan jatkossa mahdollisuus rantautua?

– Lähtökohtaisesti kunnan oli velvollisuus lunastaa maa-alue, Lahti totesi.

– Toistaiseksi ei ole suunnitelmia sen suhteen. Sillä on yleistä virkistyskäyttöä. Niin se on nytkin ollut, vaikka se on ollut yksityisen omistuksessa.

Suomen mittakaavassakin Kaunissaaressa on poikkeuksellinen katuverkosto.

Saaren asemakaava vahvistettiin joulukuussa 2020. Siihen liittyen kunnan on myös lunastettava katualueet.

Kulkuoikeuden turvaamiseksi Verkkoniemen virkistysalueelle, tulee kunnan lunastaa katualueeseen kuuluvat tontin osat. Suurkyläntien alueen on noin 1 600 m2.

Mitä Suurkyläntien siirtyminen kunnalle merkitsee?

– Kunnan tulee silloin lain mukaan lunastaa kaikki katualueet. Näin myös kulku virkistysalueelle mahdollistuu. Muiden katualueiden osalta ei ole vielä suunnitelmaa, mutta aikaa ei ole vielä päätetty.

Lahti totesi, että Kaunissaaren katualueet on määritelty pyöräily- ja jalankulkuteiksi.

Tuleeko kunta nyt valvomaan tarkemmin autolla ajoa saaressa

– Sitä on vuosien varrella pyrittykin rajoittamaan, mutta käsittääkseni se on ollut haaste saaressa.

Kunnan tekninen osasto tietää paremmin, miten saaren ajoa tullaan säätelemään. Joitain liikennemerkkejä sinne on suunniteltu. Kunnan katualueena myös saaren kulkutiet ovat kunnan ylläpidon alaisia. Siitä, miten tulevaisuudessa esimerkiksi talviauraukset hoidetaan saaressa, ei ole vielä tarkempia suunnitelmia.

Maanmittauslaitos määrittelee Kaunissaaren alueiden lunastushinnan maanmittauksen yhteydessä.