Vuosikurssinsa viimeinen – Kauhavan ilmasotakoulun kurssin numero 7 viimeinen lentäjä asuu Pyhtäällä

Hannu Lehtinen

Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz eli Stigu oli pyhtääläisen Esko Nuuttilan kolmas konetyyppi, jota hän ohjasi vuonna 1944. Ensilennon hän suoritti kyseisellä konetyypillä 15. elokuuta 1944 ja viimeisen kerran 29. kesäkuuta 1946.

Lentäjän opintokirjassa on merkinnät koneista numero 21 ja 33. Pyhtäällä on kone numeroltaan 24.

Parisen viikkoa sitten 95 vuotta täyttänyt Nuuttila olisi halukas lähtemään vieläkin ilmaan, jos jalat mahdollistaisivat sen. Hänessä on tyypillistä lentäjien pilkettä ja innokkuutta, mitä on nähty muissakin ilmavoimien kouluttamissa miehissä.

Viimeksi hän on lentänyt Finnairin koneella Espanjaan ja itse ollut koneen ohjaimissa vuonna 1946.

Lentäminen jäi ilmavoimien jälkeen, kun Nuuttila palasi töihin perheyritykseen.

Innostus lentämiseen oli syttynyt Kotkassa, kun hän oli rakentelemassa purjelentokoneita ja sai niillä ensimmäisen kipinän lentämiseen.

Stigu oli hieno lennettävä, kun sillä pääsi temppuilemaan.

Esko Nuuttila Korpraali

– Lentosotakoulu oli Kauhavalla. Siellä lensin kahdeksaa erilaista konetyyppiä. Stigu oli hieno lennettävä, kun sillä pääsi temppuilemaan, nauroi Nuuttila.

Opintokirjasta näkyy kaikki konetyypit, joilla hän ehti lentää: Letov S 218 A Smolik, VL Viima, Stigu, VL Pyry, Fokker, VL Tuisku, Fiat G.50 ja Messerschmitt Bf 109.

– Siihen aikaan kaikki olivat potkurikoneita, ei tunnettu vielä suihkukoneita. Stigussa opettaja istui edessä ja oppilas takana. Opettaja näytti ensin, miten lennetään ja sitten piti toistaa.

Opettajan kanssa harjoiteltiin koneen pakkolaskukin.

– Alkeisopetus tapahtui Kauhavalla, koska Pohjanmaa oli aakeeta laakeeta. Opettaja sammutti yllättäen moottorin ja sitten piti suorittaa hallittu pakkolasku.

Alkeiskoulukoneet olivat kaikki avoimia, ensimmäinen katettu kone oli Fokker.

– Lentäjällä oli turkishaalarit päällä, se oli kylmää touhua.

Lentoajat olivat noin puoli tuntia. Nuuttilalle ehti lentopäiväkirjan mukaan kertyä lentotunteja 175 tuntia 45 minuuttia, kaikkiaan yli 350 lentoa.

– Ne olivat luotettavia lentokoneita.

Silti lentäminen tuohon aikaan ei ollut ihan heikkopäisen hommaa.

– Siinä oli eroa, kun pääsi Messerschmittin puikkoihin, sitä oli hieno lentää. Suurin ero sillä muihin, oli nopeus ja hallittavuus.

Stigu oli suhteellisen ketterä taitolentokone, sillä pystyi tekemään vaikka kierteitä ja kaikenlaisia taitolentoliikkeitä. Pyry oli ensimmäinen alatasokone, kun siihen asti ne olivat olleet kaksitasoisia.

– Pyry oli ensimmäinen harjoitushävittäjä, millä myös ammuttiin konepistoolilla. Fokkerissa oli sekä tykki että konepistooli.

Alkujaan kurssilla numero 7 oli 50 kurssilaista. Sodan päätyttyä Suomessa oli lentokielto ja kurssi pääsi jatkamaan noin puolentoista vuoden kuluttua. Keskeytyksen jälkeen jatkokurssille palasi 25 miestä. Esko Nuuttila on viimeinen elossa oleva kurssilainen.

– Olin silloin kuopus.

Hän kertoi heidän kurssinsa olleen Smolik tuhokurssi.

– Itse en tuhonnut yhtään, hän muisteli yhtäkin tilannetta.

– Pari poikaa oli ilmassa, ajoivat yhteen. Toinen hyppäsi laskuvarjolla ja toinen teki pakkolaskun. Selvityksessä luki ”näimme toisemme muutaman sadan metrin päässä. Suoritettuamme muutaman väistöliikkeen, törmäsimme yhteen.”

Kurssin kuopuksella on kurssipaita yllään, kun tapaamme lentokentällä. Vuosiluvut 1944 ja 1946-47.

– Meillä oli esiintymiskelpoisia kavereita, jotka soittivat. Järjestimme yleisölle Kotka-illan, missä oli tupa täysi porukkaa.

Kotka oli kurssin tunnus. Ilmavoimien tunnus oli hakaristi.

Pääpaikka oli Kauhava, aina uuden vuosikurssin tullessa, entinen siirtyi jonnekin, Nuuttilan lentue siirtyi Ylivieskaan.

Lentosotakoulun kurssi 7:n jäsenet pitivät tiiviisti yhteyttä loppuun saakka. Kurssijuhlista on paljon dokumentteja valokuva-albumeissa. Niistä viimeisimmistäkin on kulunut jo yli viisi vuotta.

– Tapasimme kaksi kertaa vuodessa. Joululounas syötiin aina yhdessä.

Kurssin jälkeen Nuuttila ei enää lentänyt. Hän siirtyi autohommiin, koska perheellä oli autofirma, minkä johtajaksi hän ryhtyi isänsä jälkeen.

Monet kurssilaiset jatkoivat liikennelentäjinä. Hän muisteli, miten Jorma Haltiala toimi Finnairilla lentäjänä ja myöhemmin DC10-kouluttajanakin.

Elämä sujuu rauhassa Pyhtäällä, omassa kodissa.

– Yritän selvitä loppuun asti kotona. Pyhtäällä onneksi palvelut pelaa.

Kunnallisen kotihoidon lisäksi hänellä on ruoka-automaatti, mistä saa valita mieleisensä ruoan. Pihapiirissä asuvan pojan asunnon kanssa heillä on jatkuva kuvayhteys molempiin suuntiin. Suuret TV-monitorit ovat auki molempien olohuoneisiin, joten yhteys on olemassa.

Tieto

Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz

Yleiset ominaisuudet

Miehistö: 2 (oppilas ja lennonopettaja)

Pituus: 7,2 m

Siipien kärkiväli 8,8 m

Korkeus: 2,6 m

Tyhjäpaino: 530 kg

Suurin lentoonlähtöpaino: 920 kg

Voimalaite: 1 X Siemens-Halske Sh 14a -tähtimoottori; 118 kW (158 hv)

Suoritusarvot

Suurin nopeus: 185 km/h merenpinnassa

Matkalentonopeus: 150–160 km/h

Lakikorkeus: 3 840 m

Nousuaika: 23,6 min 2 950 metriin

Ilmasotakoulun harjoituskoneet 1930-50-luvulla

Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz oli saksalainen kaksitasoinen, yksimoottorinen, Kurt Tankin suunnittelema ja Focke-Wulfin lentokonetehtaan valmistama kaksipaikkainen koulu- ja taitolentokone. Koneen ensilento lennettiin vuonna 1932. Suomen ilmavoimat hankki 30 Stieglitziä vuonna 1940 ja vielä viisi vuonna 1944. ”Stiguja” käytettiin peruskoulukoneena vuodesta 1940 vuoteen 1960.

Letov S 218 A Smolik oli Suomen ilmavoimien toinen merkittävä koulukone vuosina 1939–45. Konetta valmisti tšekkoslovakialainen Letovin lentokonetehdas. Koneita hankittiin Tšekkoslovakiasta 10 kappaletta ja 29 valmistettiin Valtion lentokonetehtaalla lisenssillä. Kone sai Suomessa nimensä suunnittelijansa, insinööri Alois Šmolíkin mukaan. Lentokonetehtaan nimi koneelle oli Komar (hyttynen).

VL Viima oli suomalainen, Valtion lentokonetehtaan valmistama kaksitasoinen ja -paikkainen koulutuslentokone. Koneet olivat Suomen ilmavoimien palveluskäytössä 1930-luvun lopusta 1950-luvun loppuun, jolloin ne toimivat ilmavoimien yhteyskoneina. Kymmenisen Viimaa myytiin ilmavoimien käytön päätyttyä yksityisille ilmailukerhoille, jotka käyttivät niitä purjelentokoneiden hinauskoneina pitkälle 1960-luvulle.

Messerschmitt Bf 109 (Me 109) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykkejä ja useita eri kaliiperisia konekiväärejä.

Bf 109 on ilmailuhistorian eniten valmistettu hävittäjälentokone. Koneella saavutettiin sekä konetyyppi- että lentäjäkohtainen maailmanennätys ilmavoittojen määrässä. Sillä on myös konetyyppi- ja lentäjäkohtainen Suomen ennätys ilmavoitoissa. Suomen ilmavoimien konetunnus Bf 109:lle oli MT ja lempinimi Mersu

VL Pyry oli Valtion lentokonetehtaan suunnittelema ja valmistama yksimoottorinen kaksipaikkainen harjoitushävittäjä. Pyry muodosti Suomen ilmavoimien jatkokoulutuksen perustan vuodesta 1941 aina 1950-luvun puoliväliin.

VL Tuisku oli suomalainen Valtion lentokonetehtaan suunnittelema ja valmistama yksimoottorinen kaksipaikkainen monitoimilentokone, jota käytettiin muun muassa lentäjäkoulutukseen sekä lento-, pommitus-, kuvaus- ja viestintäharjoituksiin. Suomen ilmavoimilla oli käytössään 31 Tuiskua vuosina 1935–1950.

Fiat G.50 Freccia (Nuoli) oli italialainen toisen maailmansodan aikainen hävittäjälentokone. G.50 oli ensimmäinen sarjatuotantoon päässyt italialainen yksi- ja alatasoinen hävittäjälentokone, jossa oli sisäänvedettävä laskuteline. Koneella oli hyvät lento-ominaisuudet.

Kommentoi