Demareiden Tuija Arvila äänikuningatar – kokoomus voitti yhden paikan RKP:lta

Ensimmäiset äänestäjät Argo Naarits, Tuuli Tomson ja Heili tarkistivat vaaliuurnan ennen sulkemista. Hannu Lehtinen

Hannu Lehtinen

Sunnuntain varsinainen äänestyspaikka käynnistyi vilkkaasti Kirkonkylällä. Virolainen Tuuli Tomson ja Argo Naarits olivat ensimmäiset äänestäjät. Heidän tehtäväkseen tuli myös tarkistaa vaalitoimitsijoiden kanssa, että äänestysuurna oli tyhjä. Tarkimmin asian katsoi mukana ollut nuori neiti Heili.

Tarkistuksen jälkeen uurna lukittiin kahdella lukolla, joiden avaimet uskottiin vaalipäivän ajaksi kahdelle eri henkilölle.

– Kuntavaalit 2021 Pyhtään Kirkonkylällä on avattu, julisti vaalitoimitsija lukitsemisen jälkeen.

Terveysturvallisuudesta huolehdittiin käyttämällä viivakoodinlukijaa henkilöllisyystodistusten tarkistamisessa. Heikko puoli oli se, ettei passeissa ole viivakoodia, joten vaalitoimitsijoiden piti kuitenkin pitää käsin kiinni passista lukeakseen siitä tiedot.

Äänestyksessä käytetyt kynät jokainen äänestäjä sai pitää itsellään.

Naarits ja Tomson eivät olleet aiemmin äänestäneet Suomessa. He myönsivät, ettei äänestäminen Virossakaan ole kuulunut heidän perinteisiin, joten nämä olivat ensimmäinen kerta käydä äänestämässä kuntavaaleissa. Nyt halu kannattaa oman kylän ehdokasta sai lähtemään vaaliuurinille heti vaalipäivän ensimmäisinä äänestäjinä.

Pyrin saamaan itselleni sellaisen paikan, jolla pystyn omia vahvuuksiani käyttämään.

Aleksi Kurki

Äänestämisen jälkeen he olivat tyytyväisiä ja olo oli kevyt.

– Kyllä se on, jos kannattaa oman kylän kehittymistä.

Naiset keräsivät suurimmat äänimäärät kuntavaaleissa. Ennakkoäänissä jo näkyi koko kuntavaalien äänikuningatar Tuija Arvila (169 ääntä). Toiseksi eniten ääniä sai keskustan Riikka Turunen (117) ja kolmanneksi eniten perussuomalaisten Tuulikki Aksels (96).

Tuija Arvilan tulos auttoi sosialidemokraatit säilyttämään nykyiset viisi paikkaansa. Muut valtuutetut ovat Tiina Helle (59), Kari Huovila (58), Jouko Pöyhönen (49) ja Marko Kujala (36). Heiltä Jari Viinanen ei onnistunut uusimaan paikkaansa. Hän jäi vain kolmen äänen päähän.

Kokoomus kasvatti valtuustoryhmäänsä yhdellä paikalla, jonka menetti RKP.

Kokoomuksessa tapahtui todellinen nuorennusleikkaus. Ykköspaikan kokoomuksessakin otti nainen eli Mervi Liimatainen (74). Toisena Toni Vanhala (69) ja kolmanneksi eniten ääniä keräsi uutena vaalien nuorin Aleksi Kurki (67). Muutkin heidän valtuutettunsa ovat uusia Anna Jaakkola (66), Jesse Rasi (66), Timo Joas (60), Terhi Kunelius (49) ja Jane Salama (42).

Vaalivalvojaisista tavoitettu Aleksi Kurki, miltä nyt tuntuu?

– Erittäin hyvältä. Kokoomuksen listalta kolmanneksi eniten ääniä, todella kova tulos.

Hän mietti, kuinka paljon vaikutti, että hän oli nuorin ehdokas koko kunnassa? Kuinka paljon hän sai juuri nuoria liikkeelle, sitä ei tiedä.

Onko nyt tavoitteena kunnanhallitus tai lautakuntien puheenjohtajuus?

– Varmasti kyllä pyrin saamaan itselleni sellaisen paikan, jolla pystyn omia vahvuuksiani käyttämään.

Kurki oli erittäin iloinen kaikkiaan Kokoomuksen tuloksesta.

– On se vähän poikkeuksellista, että kahdeksasta on kuusi uutta valtuutettua. Huikea jengi, oikea ehdokasasettelu on ollut.

Perusuomalaisten paikkamäärä säilyi viidessä, siten vaaliliitosta ei heille ollut apua. Entiset valtuutetut Tuulikki Aksels, Raul Lehto (92), Heli Lehto (50) ja Jarkko Ukkonen (43) saivat rinnalleen Heikki Vehmaan (25).

Paikkamäärän säilyttivät Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät.

Vasemmistoliiton Riitta Lakso-Adamsson (23) ei onnistunut vetämään vaaliliitossa muita mukaansa. Vihreät säilyttivät myös molemmat valtuustopaikkansa Jukka Söderholmin (80) rinnalle nousi Sari Leppänen (64). Keskustan Riikka Turusen kanssa jatkavat Erja Paavola (45) ja Reijo Yrjölä (35) sekä uutena Ilkka Nurmiranta (36).

RKP menetti yhden paikan, mutta kaksi valtuutettua. Kim Rosqvist (56 ääntä) säilytti paikkansa ja hänen rinnalleen nousi Maria Sonntag (23). Freddie Cederlund ja Thomas Vintervig eivät onnistuneet samaan jatkopestiä. Merkittävää on se, että RKP menetti yhden paikan. Kielipuolue ei kantanut, kun politiikka on kuitenkin varsin vahvasti tukenut Pyhtään oikeiston linjaa.

Kristallipuolueen Sakari Peltola onnistui saamaan kokoon 34 ääntä. Puolueensa ainoana ehdokkaana se ei riittänyt lähellekään sisäänmenoa.

Yrittäjiä uuteen valtuustoon valitiin kaikkiaan yksitoista.

Kommentoi