Kolumni: Syylliset hävetkööt

Ensimmäisen häpeäkokemukseni muistan oikein hyvin. Alakouluikäisenä uimahallin täti luuli minua pojaksi ja antoi minulle avaimen poikien pukuhuoneeseen. Tapahtuma oli hänen osaltaan vahinko, mutta saan sen hetkisen tunteen palautettua yhä mieleeni.

Syyllisyydestä johtuvaa häpeää olen kokenut myös. Toivottavasti en ole saanut kovin pahaa aikaiseksi…

Syyllisyydestä muodostuva häpeä saa ihmiset toimimaan oikein. Tarkastelemaan ja muuttamaan toimintaansa. Ihannemaailmassa.

Kalvava, myrkynlailla vaikuttava huonouden, arvottomuuden ja alemmuuden tunnetta aiheuttava häpeä on jopa hengenvaarallista. Se voi ja aiheuttaakin masennusta, ahdistusta, syömishäiriöitä, addiktiokäyttäytymistä, aggressiivisuutta ja jopa itsemurha-alttiutta.

Eli syvän häpeän vallassa oleva ihminen pahimmillaan on vaarallinen muille ja myös itselleen.

Häpeästä, etenkin omastaan, puhuminen on vaikeaa ja häpeällistä. Häpeä on helpompi verhota syyllisyyteen, riittämättömyyteen ja jopa epäonnistumiseen. Itsensä leimaaminen kokonaisvaltaisen, täydellisen huonoksi on… suuri häpeä.

Kiusaaminen aiheuttaa häpeää. Toivottavasti kiusaajissakin, mutta erityisesti ja ehdottomasti kiusatuissa.

Koti, päiväkoti, koulu ja työpaikat. Siellä ne kiusaamiset tapahtuvat. Ainakin.

Eri ihmisillä on erilainen taipumus tuntea häpeää. Esim. koulun pihalla osoitettu pilkka ja nauraminen on toiselle musertavampi kokemus kuin toiselle. Kuitenkin, kun lapsi altistuu toistuville voimakkaiksi kokemilleen häpeän kokemuksille, häpeä tulee osaksi hänen identiteettiään.

Lapsuudessa todetun häpeäalttiuden on havaittu liittyvän käyttäytymishäiriöihin sekä ennustavan ongelmallista ja riskialtista käyttäytymistä nuoruudessa. On todettu, että häpeälle alttiilla ihmisillä on enemmän huume- ja alkoholiongelmia kuin väestössä keskimäärin.

Lisänä vielä mahdollinen masennus, ahdistus, syömishäiriöt, addiktiokäyttäytyminen, aggressiivisuus ja jopa itsemurha-alttius.

Usein häpeä jää kalvavaksi huonommuudentunteeksi ihmisen sisälle ja tuhoaa hiljaa ihmistä vaikuttaen kaikkeen. Häpeän ilmenemiä kohtaa lastensuojelu, aikuissosiaalityö, päihdepalvelut ja mielenterveystyö. Yhteiskunta reagoi oireisiin. Häpeä vie jotkut vankilaan ja eräät hautaan.

Minkälaisia tunteita on lupa tuntea? Voiko sanoa olevansa murtumispisteessä ja tarvitsevansa apua? Olla heikko ja pärjäämätön?

Eipä taida.

Kiinnitämmekö huomiota usein ainoastaan häpeästä aiheutuvaan oireiluun? Syyllistymmekö jopa vahvistamaan, esim. vähättelemällä jotain tapahtumaa, häpeän tunnetta?

Aivan varmasti.

Jaana Klami

Kommentoi