Mielipide: Kehityksen puntarointia

Kotkan-Haminan seudulla on merkkejä siitä, että moni trendi on kääntymässä positiiviseksi. Seutu selvästi kiinnostaa investointialueena, sekä isoja kansainvälisiä että pienempiä toimijoita. Liikevaihdolla mitattuna myös paikallisilla yrityksillä menee entistä paremmin. Ja tämä näkyy sekä työpaikkojen määrän että muuttoliikkeen positiivisessa kehityksessä, joka puolestaan jollain aikataululla tulee näkymään asukkaiden määrässä. Suunta on selvästi oikea.

Mutta samalla, kun moni mittari on plussalla, niin tietyissä tutkimuksissa olemme vuodesta toiseen melkeinpä valtakunnan pohjalla. Nimittäin paikalliset yritykset eivät pidä seutua kovin yrittäjäystävällisenä.

Olen tietenkin jäävi arvioimaan asiaa, mutta koen että olemme silläkin rintamalla ottaneet askeleita oikeaan suuntaan.

Tiedän, että kuntien johdossa ollaan hyvinkin vahvasti sitoutuneita yrityselämän kehittämiseen ja yritysten tukemiseen lain sallimissa raameissa. Vaikka tämä ei välttämättä aina vielä näy arjen eri tilanteissa.

Kunnathan myös panostavat pitkäjänteisesti yrityspalveluihin ostamalla ko. palvelut Cursorilta, ja asiakastyytyväisyys Cursorin palveluihin on erinomaisella tasolla. Myös Cursorin aktiivinen yritysten kontaktoiminen on saanut kiitosta.

Ja samalla kun toki kentällä kuulen kriittisiä kommentteja, niin törmään työssäni myös tilanteisiin, joissa yrittäjä on kiittänyt kuntaa jostain hyvin hoidetusta asiasta. Joten tunnelissa on sitä kuuluisaa valoa.

Ensi vuoden alkupuolella toteutetaan taas Suomen Yrittäjien ns. Kuntabarometri-kysely ja haastan kaikkia mukaan vastaamaan.

Kritiikkiä pitää antaa kun on sen paikka. Mutta on myös hyvä muistaa, että kannustamalla ja kiittämällä toisiamme saamme positiivisen kierteen aikaan, ja tämä viime kädessä palvelee meitä kaikkia. Cursor on valmis kantamaan oman vastuunsa positiivisen kierteen luomisessa, sekä substanssiasioissa että omalla asenteellaan.

David Lindström toimitusjohtaja Cursor Oy

Etusivulla nyt

Luetuimmat